Nimeni on Eve, olen 33-vuotias hamsterikasvattaja Kainuusta Wonderland’s hamsulan takana, ollut jo vuodesta 2009.

Olen myös syyrianhamstereiden ulkomuototuomari, kaikkien hamsterilajien FIN VLH-pätevä lemmikkituomari, sekä Suomen Hamsteriyhdistys ry:n asiantuntiajäsen.

Olen ollut vuosia myös SHY:n hallituksessa mukana tekemässä milloin mitäkin, mieleisin duuni oli ehdottomasti tuomarikouluttaja! Se oli todella kivaa ja antoisaa puuhaa. Itselläni on ollut aikoinaan todella taitavat ja ihanat tuomarikouluttajat. Nykyään olen vain tyytyväinen rivijäsen, ja jätän hallituspuuhat mielummin nuoremmalle sukupolvelle. Lupauduin kuitenkin sen verran avuksi, että olen vuonna 2021 SHY:n toiminnantarkastaja.

Kasvattajanimen syyrianhamstereille sain vuonna 2012, sen jälkeen hain hyväksytysti kasvattajanimeä myös kiinankääpiöhamstereille ja vkh roborovskeille, mutta valitettavasti minun on ollut pakko laittaa kyseiset lajit kasvatuksesta jäähylle, joten meillä syntyy nykyään vain syyrianhamstereita turkkimuunnoksessa lyhytkarvainen, väreissä normaali ja hopeanharmaa sekä variaatiot. Painotan sukulinjani mustansukuisiin normaaleihin ja hopeisiin. Joskus tosin joutuu tekemään kompromisseja, mutta päätavoite on pitää sukulinjat mahdollisimman väripuhtaina, sillä se on tärkeä asia, kun jalostetaan värejä.

Asumme vaimoni kanssa maalla punaisessa tuvassa eläinlaumamme kanssa, tonttia riittää. Meiltä löytyy hamstereiden lisäksi kaneja, akvaario, akaattikotiloita, siperianmaaorava sekä kolme kissaa. Meille eläinlauman keskellä eläminen on elämäntapa. Reissailtua ei tule, kun on lauma hoidettavana. Mutta meidän elämäntapaan kuuluu elämä eläinten kanssa nauttien elämästä. Ammattiosaamista on lävistäjänä sekä eläinalan ammattilaisena. Minulla oli myös oma eläinalan yritys, joka valitettavasti on pitänyt tauottaa tämänhetkisen elämäntilanteeni vuoksi.

Hamstereiden lisäksi kasvatan pienimuotoisesti, mutta tavoitteellisesti kaneissa hermeliinejä väreissä ruskeasoopeli ja valkoinen ps, meillä on oma isohko kanila, jossa kanit asuvat. Kasvatan vielä toistaiseksi ilman kasvattajanimeä, mutta se on hankinnan alla vuoden-parin sisään. Hamsulan kunkkuna häärii suurihopea uros Nemo.